Vantaan kirkonkylä

Kohteet

Helsingin pitäjän Pyhän Laurin kirkko, kuva: Andreas Koivisto

Kirkonkylän kohteet

auto"">
Helsingin pitäjän Pyhän Laurin kirkko,
kuva: Andreas Koivisto

Kirkko

Helsingin pitäjän Pyhän Laurin kirkko on rakennettu 1400-luvun puolivälissä ja on pääkaupunkiseudun vanhin rakennus. Kirkon rakennuspaikaksi valittiin hieman joesta etäämmällä oleva kallioharjanne savipitoisten joenreunusalueiden sijaan. Pohjatutkimukset ovat osoittaneet peruskallion profiilin hyvin vaihtelevaksi ja kairaushavaintojen ja arkeologisten koekaivausten perusteella kirkko rakennettiin vain pohjoisseinän keskialueelta ja osittain sakariston kohdalta kallionvaraisesti. Kirkon ulkoseinässä löytyy tukipilareita niiltä sivuilta, jotka on perustettu maavaraisesti eli joilla painaumat ovat olleet todennäköisiä.

Vuonna 1893 kirkossa sattui suurpalo, jonka jälkeen kirkko jouduttiin restauroimaan. Helsingin pitäjän kirkko oli lämmittämätön rakennus vuoteen 1874 saakka. Vuonna 1874 norjalaisen Endre Lekven suunnittelema ilmalämmitys, ns. kalorifeerilämmityslaitos, jollainen vastaavasti oli rakennettu Helsingin Vanhaan kirkkoon jo vuonna 1867. Rakenne on ilmeisesti jo alkujaan ollut palovaarallinen, ja vuoden 1893 tuhoisa tulipalo sai alkunsa savupiipun sytyttämänä kirkon ullakolta. Palon jälkeen ilmalämmitysjärjestelmä rakennettiin uudestaan, uusin rakentein ja muun muassa palovaarallisen peltipiipun sijaan kirkon itäpäähän muurattiin tiilestä piippu.

Nykyisen kivikirkon ulkomuoto on vuoden 1893 jälkeiseltä ajalta, eikä se siis ole samanlainen kuin keskiajalla. Kirkon olemus on säilynyt parhaiten ulkopuolella, mutta myös siellä on tehty jonkin verran muutostöitä. Sisätilat on sen sijaan uudistettu miltei kokonaan. Ne ovat restaurointiajankohdan muodin mukaisesti uusgotiikkaa ammentaneen suuntauksen tulosta. Keskiajasta muistuttavat lähinnä enää muutamat puuveistokset, jotka oli jo ennen paloa viety säilöön muualle ja tuotu takaisin kirkkoon korjauksien jälkeen.

Olofs, kuva: Riina Koivisto

Olofs

Kylän läntisimmän talon aikaisempi nimi on ollut Lassas tai Larsas. Nimi vaihtui Olofsiksi 1600–1700-lukujen vaihteessa usean isännän nimen ollessa Olof. Tila pysyi pitkään yksityisomistuksessa, mutta viimeisen omistajaparin ollessa lapseton, tila siirtyi pariskunnan poismenon jälkeen vuonna 1948 Helsingin maalaiskunnalle. Kunnan omistuksessa talossa toimi aluksi äitiysneuvola, josta neuvola siirtyi Knapaksen tiloihin loppuvuodesta 1961. Ruotsinkielinen kirjasto toimi tiloissa 1962–1984. Vuodesta 1985 talo oli Helsinge skolan, eli ruotsinkielisen yläkoulun ja lukion käytössä kymmenisen vuotta. Sen jälkeen tiloissa toimi vuokralaisena valokuvausyritys, jonka toiminta tiloissa päättyi 2013. Vuonna 2014 kaupunki myi Olofsin yksityishenkilölle ja näin talo on taas yksityiskäytössä.

Talon yläkerrasta otettiin kesällä 2014 neljä dendrokronologista näytettä talon ajoittamista varten. Dendrokronologian avulla voidaan puun vuosirenkaita lukemalla osoittaa ajankohta, jolloin rakentamiseen tarkoitettu puu on kaadettu. Kaikki tulokset olivat täysin yhteneväiset ja osoittivat hirsien kaadetun talvikaudella 1799/1800. Talo on siis voitu rakentaa aikaisintaan kesällä 1800.

Danis, kuva: Riina Koivisto

Danis

Kyläraitin varrella seisovan Daniksen punaisen talon tunnusmerkkinä on taite- eli mansardikatto. Perimätiedon mukaan nykyisen Daniksen talon vanhin osa, tupa-puoli, on rakennettu vuonna 1796. Tila on sijainnut nykyisellä paikallaan koko sen ajan kun siitä on tietoja. Daniksen talo on ollut pitkiä aikoja samojen sukujen hallussa. Tila on saanut nimensä usean muun kylän tilan tapaan henkilönnimestä. Nimistötutkija Saulo Kepsu pitää tilannimeä keskiaikaisena.

Nygrannas, kuva: Riina Koivisto

Nygrannas

Nygrannasin tila on aikoinaan erotettu Backaksen tilasta. Jako tapahtui Isovihan jälkeen vuonna 1728. Backaksen talo sijaitsi alun perin Kyläraitin varrella, suunnilleen siinä missä Nygrannasin tila on nykyisin. 1600-luvun kuluessa Backas siirrettiin peltoineen kylän pohjoispuolelle. Vanhalle tontille rakennettiin Backaksen tilan jaon myötä Nygrannasin talo. Talon uudesta ilmestymisestä vanhojen naapureiden vierelle kertoo tilalle annettu nimi: Nygrannas eli Uusi naapuri. Nygrannasin tila on koko olemassaolonsa ajan kuulunut samalle suvulle.

Nygrannasin talo hallitsee ryhdikkäällä olemuksellaan Kyläraitin maisemaa. Se on kylän säilyneistä taloista pisin. Talolla on harvinaisen värikäs historia. Talossa toimi kestikievari 1790-luvulla ja vielä 1800-luvun alussa. 1800-luvun puolivälissä siellä toimi Helsingin pitäjän ensimmäinen veistokoulu. 1800-luvun lopulla talossa toimi vähän aikaa myös kauppa. Rakennuksen kerrotaan toimineen myös käräjätupana ja vankien tilapäisenä sijoituspaikkana.

Fritiof Winberg, tilan nykyisen omistajan isoisä, on kirjannut ylös talon rakennusvaiheita. Muistiinpanoissa lukee: ”1736 stuga o. kam., 1797 bagarstuva o, farstukammare, 1811 storstugan, 186 2 kamrar.” Osa vuosiluvuista voidaan kytkeä talosta tunnettuihin vaiheisiin. Talon varhaisimmaksi rakennusvuodeksi mainittu 1736 voi pitää paikkansa. Silloin olisi saattanut valmistua tupa, johon kuului porstua ja porstuakamari. Emme kuitenkaan tiedä, onko se nykyisen talon ensimmäisen osan rakennusvuosi vai jonkun muun, tontilta jo kadonneen rakennuksen rakennusvuosi. Mikäli nykyisen talon vanhimmat osat olisivat 1730-luvulta, olisi talo suuri harvinaisuus. Arkkitehti Amanda Eskolan tekemän rakennusinventoinnin mukaan talon vanhimmat rakenteet voidaan todennäköisemmin ajoittaa 1700-luvun lopulle. Fritiof Winbergin ylös kirjaama vuosiluku 1797 voisi olla nykyisen talon ensimmäisen vaiheen rakennusvuosi.

Solhem, kuva: Raisa Rautiainen-Laakso

Solhem

Solhem kuului alun perin Daniksen tilaan, mutta se liitettiin Riddars I:een 1920-luvulla. Luonnonkivilohkareinen perustus sekä länsipäädyn pitkät nurkat viittaavat talon rakennetun 1700-luvun lopulla tai 1800-luvun alussa. Alun perin se on rakennettu yksinäistuvaksi ja Daniksen toiseksi asuinrakennukseksi. Solhemissa toimi 1900-luvun alkupuoliskolla Lindholmin leipomo, jonka toiminta loppui sotien jälkeen 1930-luvun lopussa. 1930-luvulla leipomon ohessa toimi myös kahvila. Leipomon pitäjä Lindholm myi pitäjässä leipää ja pullaa liikkuen hevosella ja kärryillä. Sotien jälkeen kahvilatoiminta lopetettiin ja talo palautettiin asuinkäyttöön. Nykyään talossa toimii Bed & Breakfast.

Riddars I, kuva: Raisa Rautiainen-Laakso

Riddars I

Tilan nimi Riddars tulee siitä, että talo on ollut ratsumiestilana 1600-luvun alkupuoliskolla. Riddarsin tontti on keskeisellä paikalla Kirkonkylässä, Kyläraitin ja Kirkkotien risteyksessä. Vuonna 1769 Riddarsin tila jaettiin kahtia ja myös uusi talo sai paikan vanhalta tontilta. Puhekielessä talot erotettiin puhumalla Riddars I:stä ja Riddars II:sta. Riddars I on toinen talo Kyläraitin eteläpuolella.

Kurkihirren mukaan päärakennus on rakennettu vuonna 1816. Kerrotaan, että puolet talosta olisi syttynyt tuleen kirkon palon yhteydessä vuonna 1893, mutta rakennettu heti uudelleen.

Riddars II, kuva: Raisa Rautiainen-Laakso

Riddars II

Riddars II sijaitsee Kirkkotien ja Kyläraitin risteyksessä Kyläraitin eteläpuolella. Tila kuului jakamisensa jälkeen vuodesta 1769 aina 1960-luvulle samalle suvulle. Viimeisen omistajan kuoltua talo jäi tyhjilleen. Lopulta Vantaan kaupunki osti talon poismenneen omistajan kuolinpesältä vuonna 1986. Tyhjä, huonokuntoinen ja katosta vuotava talo tuli Kirkonkyläsäätiön omistukseen vuonna 1990. Säätiö myi talon vuonna 2010 sen nykyiselle omistajalle, joka on aloittanut talon kunnostamisen. Talon kurkihirrestä löytyvän vuosiluvun mukaan tupaosa on rakennettu 1797.

Gamla Knapas, kuva: Riina Koivisto

Gamla Knapas

Knapaksen tilan nimi viittaa soturin ammattiin, uuden ajan alussa knaapilla on tarkoitettu alempaa rälssimiestä. Knapaksen tontti sijaitsee keskeisellä paikalla nykyisen Kirkkotien ja Kyläraitin risteyksessä. Se on ollut samalla paikalla jo vuosisatojen ajan. Vielä 1900-luvun alussa tontilla oli kaksikerroksinen päärakennus. Kaksikerroksiset Knapas ja Hannusas seisoivat pääty toisiaan vasten ja muita korkeampina taloina muodostivat porttimaisen rakennelman maantielle. Tie Knapasten rakennusten ja Hannusaksen talon välissä oli 1900-luvun alkupuolella niin kapea, että hevosajoneuvojen oli siinä kohtaa vaikea sivuuttaa toisiaan.

Vanha päärakennus kuitenkin paloi vuonna 1915. Uusi päärakennus valmistui vuonna 1922 ja se pystytettiin tontille hieman kauemmas maantiestä ja eri suuntaan kuin vanha talo. Uusi uhkea, vaalea päärakennus rakennettiin Kirkkotien suuntaisesti. Talo edustaa 1920-luvulle tyypillistä huvila-arkkitehtuuria. Valkoinen väri, katon tiilikate sekä kuisti ovat tyypillisiä talon rakennusajankohdalle.

Nyknapas, kuva: Riina Koivisto

Nyknapas

Nyknapaksen tilan nimikin kertoo sen olleen joskus osa Knapaksen tilaa. Se on erotettu eteläpuolella sijaitsevasta kantatilasta vuonna 1732. Alkuperäistä Knapaksen tilaa ryhdyttiin kutsumaan nimellä Gamla Knapas. Talon sisätilat ovat nähneet monia eri vaiheita ja asukkaita. Maatilana toiminut rakennus on ollut kunnan omistuksessa jo varhain. Talossa toimi ruotsinkielinen kirjasto vuosina 1946–1962. Ennen kirjastoa talossa oli lastenkoti. Talo on ollut jaettuna myös usean perheen asunnoksi. Viimeisimmät vuokralaiset asuttivat taloa muistitiedon mukaan 1970-luvulla. Talo päätyi myyntiin vuonna 2009. Talon uudeksi omistajaksi tuli lapsiperhe, joka ryhtyi kunnostamaan taloa huolella, perinteitä kunnioittaen.

Taloa on pidetty 1800-luvun lopulla rakennettuna ja sen ikäisen talon myös uudet omistajat olettivat ostaneensa. Amanda Eskolan tekemä rakennusinventointi antoi talolle uuden ajoituksen. Useat piirteet kertovat talon rakennetun paljon varhaisemmin, joko 1700-luvun lopulla tai viimeistään 1800-luvun alussa. Talon ajoitus tarkentui kun siitä tehtiin dendrokronologinen tutkimus. Dendrokronologia tutkii puiden vuosirenkaita. Koska puu on luonnon olosuhteista riippuen kasvanut eri vuosina erilailla, voi vuosirenkaista lukea täsmälleen minä vuonna puu on kaadettu. Nyknapaksen eteiskamarin ja salin välisesen seinän hirsistä otettiin neljä näytettä. Hirsistä kolme oli kaadettu vuonna 1781 ja yksi vuonna 1765. Vanhempi ajoitus selittyy sillä, että rakentamisessa on käytetty myös vanhempia uusiokäyttöön kelpaavia hirsiä. Ajoituksen tuloksena selvisi, että Nyknapas näyttää olevan kylän vanhin talo ja rakennettu 1780-luvulla.

Hannusas, kuva: Riina Koivisto

Hannusas

Kylän ainoa jäljelle jäänyt kaksikerroksinen talo on nimeltään Hannusas ja se sijaitsee vanhalla Käräjämäen tontilla. Talon nimi saattaa olla peräisin sen 1500-luvun omistajista. Keskiajan lopulla isäntänä oli Simon Hansson ja uuden ajan alussa Hans Simonsson. Nykyinen Hannusaksen päärakennus on rakennettu noin vuonna 1810. Sen komeutta kehuttiin jo talon valmistuttua. Kirkonkylässä on ollut varmuudella kaksi kaksikerroksista taloa. Hannusasta vastapäätä, Knapaksen tontille nousi myös kaksikerroksinen talo. Komeat talot muodostivat ikään kuin portin maantielle. Knapaksen talo paloi kuitenkin vuonna 1915. Tänä päivänä kaksikerroksiset vanhat hirsitalot ovat Vantaalla äärimmäisiä harvinaisuuksia. Hannusaksen lisäksi toinen löytyy Ylästön Klemetsistä. Jäljelle jääneissä Hannusaksen ja Klemetsin taloissa on useita yhtäläisyyksiä.

Hannusas oli yksityisomistuksessa aina 1950-luvulle asti, kunnes se myytiin seurakunnalle vuonna 1952. Seurakunta vuokrasi taloa edelleen ja se säilyi asuttuna vuoden 1994 loppuun saakka. Talon viimeinen asukas oli ehtinyt asua talossa nelisenkymmentä vuotta. Hän kantoi loppuun asti veden sisälle, lämmitti taloa hakkaamillaan haloilla ja käytti ulkohuussia.

1990-luvun puolivälissä alkeellisessa, mutta kohtalaisessa kunnossa olevaa Hannusasta ryhdyttiin kunnostamaan. Talossa ei ollut vettä eikä viemäröintiä ja ainut käyttökuntoinen uuni oli tuvan leivinuuni. Huolellisessa kunnostuksessa talon perustuksia vahvistettiin ja hirsiä vaihdettiin. Lattiarakenteita entisöitiin ja uusittiin, ikkunat ja ovet entisöitiin sekä kaikki pinnat ja julkisivulaudoitus uusittiin. Taloon tuotiin lvi-tekniikka, sähkölämmitys ja ilmastointi. Ulko-oven alkuperäinen malli jäi arvailujen varaan, mutta talossa kuvattu kotimainen elokuva ”Katariina ja Munkkiniemen kreivi” paljasti, miltä ulko-ovi näytti 1940-luvulla.

Nedre Rutars, kuva: Raisa Rautiainen-Laakso

Nedre Rutars

Rutarsin tilan historia voidaan paikantaa 1500-luvulle saakka. Tila on nimetty 1500-luvun puolivälissä isäntänä olleen Oleff Ruthin mukaan. Ruth on lisänimi ja nimellä on yhteys muinaisnorjan pässiä tarkoittavaan sanaan. Nimi tunnetaan lisänimenä muualtakin keskiajan Suomesta.

Vuonna 1783 Rutarsin tila jaettiin kahtia ja nimi Nedre Rutars jäi vanhalle talolle. Uusi talo, joka sai paikan 1800-luvun alussa kyläkeskuksen ulkopuolelta, Backaksen talon pohjoispuolelta, nimettiin Övre Rutarsiksi.   Tuusulantien ja Kehä III:n rakentamisen myötä Övre Rutarsin päärakennus purettiin 1990-luvun alussa. Myöskään Nedre Rutars ei enää sijaitse tilan alkuperäisellä tontilla. Se on siirretty pois kyläkeskuksesta ehkä joskus 1800-luvun alussa, sillä Nedre Rutarsin nykyinen talo on rakennuspiirteidensä mukaan rakennettu 1800-luvun alkupuolella.

Juns, kuva: Raisa Rautiainen-Laakso

Juns

Kylän eteläisin talo sijaitsee lähellä Keravanjokea ja nykyistä Helsingin rajaa. Junsin talo on saattanut saada nimensä joskus isäntänä toimineen Johanin mukaan. Junsin tilalla ja sen nykyisillä omistajilla on pitkä historia Kirkonkylässä. Talon tiedetään sijainneen aikaisemmin kyläkeskuksessa. Joskus 1800-luvun kuluessa tila siirrettiin sen nykyiselle paikalleen. Talon tarkka rakennusajankohta ei ole selvillä.

Arviot tilan siirtymisestä ja nykyisen talon rakennusajankohdasta vaihtelevat. Perimätiedon mukaan talon on rakennettu 1830- tai 1840-luvulla. Rakennustutkija Amanda Eskolan mukaan talon tyyli tukee tietoa.

Pappila, kuva: Raisa Rautiainen-Laakso

Pappila

Kirkonkylään perustettiin jo varhain pappila. Pappilan päärakennuksia on kuitenkin ollut vuosisatojen mittaan useampia, sillä niitä on ajan mittaan uusittu, kun vanha on tuhoutunut tai mennyt huonoon kuntoon. Vanhin havainto pappilasta on kirkon pohjoispuolelta, nykyisen pappilan ja kellotapulin väliseltä alueelta, noin 40 metriä nykyisestä pappilasta etelään. Vanhan pappilan paikka paikannettiin arkeologisten tutkimusten avulla vuosina 2013 ja 2014. Kaivausten vanhimmat löydöt ovat 1300-luvun loppupuoliskolta, joten löydetyn pappilan jäänteet vaikuttaisivat olevan keskiaikaisia.

Nykyinen pappila on rakennettu vuonna 1856. Rakennus turmeltui kuitenkin osittain palossa vuonna 1896 ja sen jälkeen se peruskorjattiin arkkitehti Theodor Höijerin piirustusten mukaisesti. Viimeisen kerran pappilaa peruskorjattiin vuonna 2001, jolloin pappilaa ehostettiin 1800-luvun asuun ja rakennuksesta tuli seurakuntalaisten juhlatilaisuuksien pitopaikka.

Pakaritupa, kuva: Raisa Rautiainen-Laakso

Pakaritupa

Pakaritupa on pappilaan kuulunut sivuasunto, jota käyttivät kirkkoherran apulaiset. Nimensä mukaisesti se toimi myös pappilan leivintupana aina 1960-luvulle asti. Nykyään rakennus on ennen muuta Vanda svenska församlingin juhlatila. Talon kerrotaan olevan rakennettu vuonna 1827. Arkkitehti Amanda Eskolan mukaan talon pohjoispään tuvassa on kuitenkin piirteitä, jotka vaikuttavat kuuluvan 1700-luvun lopulle. On mahdollista, että rakennuksen pohjoispää on vanhempi ja etäläpääty on myöhempi laajennus.

Koulu, kuva: Raisa Rautiainen-Laakso

Koulu

Kirkonkylä on aikaisemmin ollut myös pitäjän koululaitoksen keskus. Koulurakennus, joka on vanhin yhä käytössä oleva koulurakennus koko maassa, on historian saatossa ollut varsinainen monitoimitalo. Vuodesta 1837 rakennus on toiminut paitsi kouluna, myös opettajan asuntona, kirkkoherran asuntona pappilan tuhouduttua tulipalossa, kirjastona, vanhojen naisten vanhainkotina (köyhäintalona), lastenkotina ja ruumiinavaushuoneena.

Makasiinit, kuva: Raisa Rautiainen-Laakso

Makasiinit

Pitäjänmakasiinit kuuluivat 1700-luvun jälkipuoliskolta lähtien pitäjän itsehallinnon tärkeimpiin kohteisiin. Niistä kehittyi paitsi katovuosina tarpeellinen viljavarasto myös alkeellinen rahoituslaitos ja pitäjän sosiaalisten hankkeiden mahdollistaja. Pitäjänmakasiinien turvin leipää riitti köyhimpienkin pitäjäläisten pöydissä lähes koko 1800-luvun ajan. Pitäjänmakasiinit eli lainamakasiinit perustettiin esivallan kehotuksesta. Kyse oli valtakunnallisesta hankkeesta. Ensisijaisena tarkoituksena oli lievittää katovuosien ongelmia luomalla valtakuntaan kattava viljavarastojen verkosto. Koska sellaista ei vielä ollut, joutuivat talonpojat hyvinä satovuosina myymään ylijäämäviljansa kauppiaille tai polttamaan sen viinaksi. Katovuodet taas tarkoittivat puutetta tai viljan ostoa korkeaan hintaan kauppiailta, joilla sitä ei aina edes ollut tarjolla.

Helsingin pitäjässä viljamakasiinien rakentamiseen kului asian alullepanosta useita vuosikymmeniä. Lopulta 1755 makasiini aikalaistietojen mukaan aukaistiin. Vuosilukua ei pidetä aivan varmana, mutta tiedetään makasiinin olleen joka tapauksessa käytössä kyseisen vuosikymmenen loppupuolella. Alku oli mutkikas. Makasiinin hoitajat eivät onnistuneet tehtävässään ja tilien kanssa oli jatkuvia epäselvyyksiä. 1800-luvun alkuvuosina toiminta kuitenkin vakiintui. Makasiinin hoitoon valittiin johtokunta ja toiminnalle laadittiin 32-kohtaiset säännöt. Sitä ennen alkuperäinen viljamakasiini oli jo ehtinyt joutua huonoon kuntoon. Välissä kaavailtiin tapulin ja makasiinin yhdistämistä samaan rakennukseen. Ajatuksesta kuitenkin luovuttiin. Vanha tapulirakennus peruskorjattiin ja vanhan viljamakasiinin tontille rakennettiin uusi makasiinirakennus 1791. Makasiinin varat lisääntyivät nopeasti 1800-luvun alussa ja varastotilan lisäämiseksi viereen rakennettiin toinen makasiini, joka valmistui 1822.

Mylly, kuva: Raisa Rautiainen-Laakso

Mylly

Ensimmäinen tieto paikalla olleesta kylän yhteismyllystä on vuodelta 1586. Alun perin mylly oli jalkamylly, mutta myöhemmin Kirkonkylän mylly muuttui niin sanotuksi koskimyllyksi. Myllyrakennuksia on vuosien saatossa ollut useampia. Myllyn omistus oli vuosisatojen ajan kylän tiloilla. Vuonna 1919 myllyyn asennettiin kaksi turbiinia, jotka tuottivat kylän sähkön vuoteen 1933 asti. Viimeisen kukoistuksen alkuperäisessä tarkoituksessaan mylly koki toisen maailmansodan jälkeisen elintarvikesäännöstelyn aikana. Vuonna 1965 viljan jauhatus myllyssä päättyi. Vuonna 1972 mylly siirtyi Helsingin pitäjän kotiseutu- ja museoyhdistyksen (nykyinen Vantaa-Seura) hallintaan. Vuodesta 1976 myllyllä on järjestetty yhteislauluiltamia joka keskiviikko kesäkuukausina.

Nykyinen myllyrakennus on vuodelta 1838, mutta sen kivijalasta löytyy myös vuosiluku 1898. Jälkimmäinen vuosiluku on arvattavasti vuosi, jolloin myllyä on perusteellisesti korjattu. Rakennuksessa on ollut kaksi kiviparia, joista toinen jauhoi leipäviljaa ja toinen rehuviljaa.

Exit mobile version