Historiikki
– Kylä risteyksessä

Kirkonkylän historiikki, Kylä risteyksessä, käsittelee kylän arjen elämää maanläheisellä tavalla, erityisesti naisten ja lasten näkökulmasta. Voimakkaimpana kirjassa kuuluu kyläläisten oma ääni. Kirjan aikajänne ulottuu kivikaudesta nykyaikaan. Kylässä on tehty muun muassa arkeologisia, rakennushistoriallisia sekä kansatieteellisiä tutkimuksia. Tutkimusten tulokset löytyvät nyt yksistä kansista. Helposti ja mukaansatempaavasti kirjoitettu teksti on höystetty näyttävällä ja rikkaalla kuvamateriaalilla. Iso osa kuvista on peräisin kirkonkyläläisten omista kuva-albumeista. Lisäksi kylää on ammattikuvaajan toimesta kuvattu varta vasten kirjaa varten.

Kirjaa myyvät Vantaan kaupunginmuseon museokauppa Tikkurilan vanhalla asemalla sekä hyvin varustellut kirjakaupat.

Kylä risteyksessa – Byn i vägskälet